Soita

+358-44-916 9860

Lähetä viesti

paivi.suutari (at) lemmatravel.fi

Lempeän matkailun lifestyle-blogi

UUTTA! Lounasmatkat virkistävät arkea

Kategoriat: Hyvinvointi
Posted 2018-03-20

Mikä yhdistää pörköltin, Palmenhausin ja Paparazzi-patsaan?

Tietenkin Tonava. 

Ja Tonavaa pitkin seikkaileva lounasmatkatrilogia Hyvinkään Palopuron Yhden Tähden Tarinassa, vanhalla kyläkoululla.

Tilanne on nimittäin se, että olen saanut tutustua Jokelan Hyvän Olon Asemalla palopurolaiseen pariskuntaan, Lauraan ja Pekkaan. Heidän yrityksensä Yhden Tähden Tarina tarjoilee aamukahvit ja -herkut Asemalla, ja sen jälkeen lounasta sekä Jokelassa että Hyvinkään Palopurolla.

Eikä ihan missä tahansa Palopurolla, vaan sen entisessä kyläkoulussa.

Nostalgiasta virtaa saavana matkailuopettajana hurmaannuin paikkaan ensisilmäyksellä.

Lounasmatkatrilogia: Palopurolta Tonavalle

Vierailuni aikana saimme idean. Tai oikeastaan sata, mutta näin alkuun toteutamme niistä yhden: lounasmatkat. Niiden myötä haluamme tuoda virkistystä lähiseudun asukkaiden arkeen, etenkin ikäihmisille.

Perinteisen kotiruokalounaan sijaan Palopuron Yhden Tähden Tarinassa on tarjolla seuraavana kolmena keskiviikkona lounasmatka Tonavaa myötäillen. Maukkaina matkakohteina ovat Budapest, Wien ja Bratislava.

Trilogia alkaa 21.3. unkarilaistyyppisellä lounaalla, jota siivittävät kepeät tarinani Budapestista matkakohteena. Leppoisaa tunnelmaa tukevat kyläkoulun valkokankaalle heijastuvat kuvat Tonavan rantamilta: kukkulaisesta Budasta ja ”pannukakku-Pestistä”.

Lauralta saamani tiedon mukaan lounasmenu koostuu paprikasalaatista, unkarilaistyyppisestä lihapadasta (pörkölt), Palopurolla itse leivotusta leivästä (Tonavaa miettien) sekä - ah, niin ihanasta aprikoosipiirakasta (barackos lepény).

Trilogian osa 2: Wien 28.3.2018

Lounasmatka-trilogian toinen osa esitetään keskiviikkona 28.3. Silloin matkataan eleganttiin Wieniin - ja herkutellaan kenties Wiener Schnitzelillä, tai sitten jollain muulla itävaltalaistyyppisellä aterialla. Lounasmatkan maustavat tarinat Schönbrunnin puutarhoista ja nostalgisista wieniläiskahviloista. 

Trilogian osa 3: Bratislava 4.4.2018

Trilogia päättyy keskiviikkona 4.4. Slovakian Bratislavaan, jossa jahdataan pronssipatsaita ja seikkaillaan Vanhankaupungin hurmaavilla kujilla. Samalla koetaan tietenkin myös makuelämyksiä slovakialaisella tuulahduksella.

Jälkiruoaksi piipahdetaan maan kakkoskaupungissa Košicessa, jonne matkataan wanhan ajan yöjunalla. Vaikka retki tarkoittaa poikkeamista sivuraiteille trilogian teemasta Tonavasta, en malta olla käymättä myös siellä. Tuo monille tuntematon kaupunki nimittäin soveltuu kerrassaan upeasti lempeän matkailun ajatusmaailmaan. 

 

Jos aprikoit tällaisen lounasmatkan hintaa, niin huoli pois: eläkeläisiltä Yhden Tähden Tarina veloittaa vain 6,50 €/hlö. Työssä käyvät maksavat 8,50 €, joka sekin on mielestäni hämmentävän vähän lounaasta, puolen tunnin lounasmatkasta ja Palopuron vanhan kyläkoulun leppoisasta tunnelmasta.

Tervetuloa nauttimaan mauista ja maailmasta!


Kenties Suomen ensimmäisen lounasmatkatrilogian ideanikkareina toimivat Yhden Tähden Tarinan Laura ja Pekka Mäkinen sekä Lemma Travel Housen Päivi Suutari. Puolen tunnin matkat alkavat klo 11.15, 12 ja 13, lounas tarjolla klo 11-14. Palopuron Yhden Tähden Tarina, Jokelantie 349, 05470 Hyvinkää. Tarkat menutiedot päivitetään tänne ennen kutakin lounasmatkaa.